You are here

Ruotsi

Ruotsin lippu Ihmiset tykkäävät matkustaa. Matkailijoiden määrä kasvaa jatkuvasti. Me haluamme matkustaa eri maihin ja nähdä kaikki kiinnostavia paikkoja omin silmin.
Yksi matkailijoiden suosituimmista Euroopan maa on Ruotsi. Ruotsin matkailuala viime vuosina kasvoi nopeimmin Euroopan maiden joukossa. Viime vuosina myös Ruotsalaiset matkustavat yhä enemmän.
Paras aika vierailla Ruotsissa on kesä. Useimmat turistit tulevat Ruotsiin heinä- elokuussa.
Suosituin matkailukohde Ruotsissa on Tukholma. Eniten vierailtu Ruotsin aluetta ovat myös Länsi-Götanmaan (Västra Götaland ), Taalainmaa (Dalarna) ja Skåne.

Ruotsi (Ruotsin kuningaskunta, Konungariket Sverige) on Suomen lähin naapurimaa. Ruotsin pääkaupunki on Tukholma. Alueittain Ruotsi on viidenneksi suurin maa Euroopassa. Lännessä Ruotsin rajanaapuri on Norja, koillisessa - Suomi, etelässä ja kaakossa Ruotsi on pesty Itämerellä. Ruotsin naapuri on myös Tanska, joka on erotettu Ruotsilta Öresund, Kattegat ja Skagerrak salmilla. Ruotsilla on myös kaksi suurta saarta Itämerellä: Gotlanti ja Öölanti. Suurin maan (53%) osa on metsän peitossa. Suurimmat Ruotsin kaupungit ovat Tukholma, Göteborg, Malmö, Uppsala. Malmössä on erittäin tärkeä Euroopan liikenneinfrastruktuurien Juutinrauman silta (Øresundsbroen, Öresundsbron), joka yhdistää Tanskan pääkaupungin Kööpenhaminan ja Ruotsin kolmanneksi suurimman kaupungin Malmön.

Matkailu Ruotsissa

Mikä houkuttelee turisteja Ruotsiin? Eri ihmiset voivat löytää täällä jotain mielenkiintoista itsellesi. Ruotsin suurissa kaupungissa, etenkin Tukholmassa, on monta nähtävyyksiä ja museoita. Täällä voit oppia maan historian ja jossain määrin Euroopan historia. Tukholmassa ja muissa Ruotsin kaupungeissa tapahtuu monta mielenkiintoista kulttuuri- ja urheilu tapahtumia, kuten konsertteja, näyttelyitä, muotinäytöksiä, kilpailuja. Ruotsin luonne houkutellee monta matkailijoita monista maailman maasta. Ruotsin pohjoisalueella ovat vielä paikkoja, joihin ei vielä pääsi sivilisaatio ja joille ei päästy monta matkailijoita. Ruotsin eteläosa vuosittain houkuttelee monta veneiden omistajia eri maista.

Ruotsissa pitävät erittäin tärkeänä matkailun kehitystä. Matkailu auttaa ihmisille eri maista ja kulttuureista kommunikoimaan. Tämä antaa lisäenergiaa taloudellisen ja kulttuurisen kehityksen. Matkailu antaa mahdollisuus luoda työpaikkoja nuorille ja maahanmuuttajille. Matkailu tuottaa tuloja monille yrityksille ja luo työpaikkoja. Tilastojen mukaan Ruotsin matkailualan kokonaisliikevaihto oli lähes 255 miljardeja kruunua vuonna 2010. Lähes 50 prosenttia näistä tuloista saatu kotimaista matkailijoista. Noin 17 prosenttia tuloista liittyy liikematkojen ja hieman yli 34 prosenttia tästä tulosta ulkomaalaisista.

Unescon maailmanperintöluettelossa on Ruotsista 13 kulttuurikohdetta, yksi luontokohde eli Höga Kusten/Merenkurkun saaristo, yhteinen Suomen kanssa ja yksi "sekakohde", Laponia. Kulttuurikohteet ovat Tanumin kalliopiirrokset pronssikaudelta, Etelä-Öölannin monipuolinen maatalousmaisema joka on ollut asutettuna esihistorialliselta ajalta asti, Birka ja Hovgården viikinkiajalta, Suuren kuparivuoren kaivosalue Falunissa, Visbyn hansakaupunki, Gammelstadin kirkonkylän puutalot, 1400-luvun kirkko Luulajassa, 1600-luvun markkinajohtaja Engelsbergin terästehdas, Karlskronan satamakaupunki 1600-luvulta, Drottningholmin kuninkaallinen tila 1700-luvulta, Skogskyrkogården 1900-luvun alusta sekä Varbergin radioasema 1920-luvulta.

Enemmän hyötyä matkailusta saavat hotellin omistajat. Vuonna 2010 Tukholman hotelleissa turistit viettivät yli 10 miljoonaa yötä. Monta asiakkaita oli myös muita Ruotsin alueiden hotellissa: Länsi-Götanmaa (8 300 000), Taalainmaa (5 400 000) ja Skåne (4500000).

Suosituimpia matkailukohteita Ruotsissa

Tukholman nähtävyydet Tilasto osoittaa, mikä paikkoja Ruotsissa olivat useimmiten vieraillut matkailijoilla vuonna 2010. Seuraavat tiedot on pyöristetty miljooniin ihmisiin.

1. Liseberg Göteborgissa. 2,9 miljoona kävijää. Lisebergin huvipuisto Göteborgissa. Forbes-lehden mukaan, vuonna 2005 Lisebergin huvipuisto oli 10 maailmaan parhaan huvipuiston keskuudessa.

2. Folkets Park, Malmö. 2,8 miljoona kävijää. Ensimmäinen kansallispuisto Ruotsissa avattiin vuonna 1893 Malmön asukkaille. Tänään Folkets Park on erikoistunut pääasialla koko perheelle. Osoite: Norra Parkgatan 2, Malmö.

3. Kulturhuset Stockholm. 2,0 miljoona kävijää. Kulturhuset (Kulttuuritalo) avattiin vuonna 1974 Tukholman keskustassa Sergelin torilla.

4. Sälens talviurheilukeskus, Malungin. Se on suuri hiihtoalue ja matkailukeskus Malung-Sälen kunnassa. Sesongin aikana talvella täällä on samalla jopa 80 000 ihmistä päivässä. 2,0 miljoonaa kävijää.

5. Fyrishov, Uppsala. Fyrishov on urheilu- ja virkistyskeskus sijaitseva Uppsalassa. Tässä on suosittu vesipuisto ja keskus vesiurheiluun. 1,7 miljoonaa kävijää.

6. Globe Arena Tukholmassa. Stockholm Globe Arena (Ericsson Globe) on urheilu ja konsertti keskus. Erinomainen pallo muodon rakennus. Globen Arenassa on 16000 paikkoja katsojalle. Täällä järjestetään konsertit ja jääkiekko kilpailut. 1,5 miljoonaa kävijää. (Tarkista sijainti kartalta.)

7. Stockholmsmässan. Tukholman kansainvälinen messukeskus ja kongressikeskus Stockholmsmässan sijaitsee Tukholman eteläosassa. Täällä vietetään messuja ja muut tapahtumat. 1,3 miljoonaa kävijää.

8. Gröna Lund. Tivoli Gröna Lund (kirjaimellisesti Vihreä Grove) tai Grönan on huvipuisto Tukholmassa. Se on suhteellisen pieni, mutta suosittu koska se sijaitsee kaupungin keskustassa. Se sijaitsee meren puolella Djurgårdenin saarella Tukholmassa. 1,3 miljoonaa kävijää.

9. Skansen. Sknsen on suosittu ulkoilmamuseo ja eläintarha Ruotsissa. Se sijaitsee Djurgårdenin saarella Tukholmassa. Vuodesta 1897 Skansen toimii Skansens Bergbana, köysirata Skansen mäkeä luoteeseen puolella. 1,3 miljoonaa kävijää.

10. Svenska Mässan. Ruotsin messu- ja kongressikeskus Göteborgissa. Se on yksi Pohjoismaiden suurimmista kongressikeskuksesta. Se on samalla etäisyydellä kaikkiin kolmeen pääkaupunkeihin: Tukholma, Kööpenhamina ja Oslo. 1,1 miljoonaa kävijää.

11. Eriksdal. Se on vesiurheilukeskus, jossa 5 altaat erilaisin tapahtumiin. Tukholma. 1,1 miljoonaa kävijää.

12. Vasa-museo.Vasa-museo on merimuseo Tukholmassa. Se sijaitsee Djurgårdenin saarella. Museossa on ainoa lähes täysin ehjä 17 vuosisadan laiva. 1,1 miljoonaa kävijää. Osoite: Galärvarvsvägen 14, Djurgården, Tukholma, Ruotsi. (Tarkista sijainti kartalta.)

13. Åre. Åre on laskettelualue Ruotsissa. Se sijaitsee Åren kunnassa, noin 80 km (50 mi.) Östersund kaupungilta. 1,0 miljoonaa kävijää.

14. Rosvalla. Rosvalla on urheilu, näyttely ja konsertti keskus kunnassa Nyköping. Täällä on jäähallit, tenniskenttiä, keilarataa ja monitoimihalli urheiluun, näyttelyihin ja konsertteihin. 0,96 miljoonaa kävijää.

15. Kuninkaanlinna.Tukholman linna on Ruotsin monarkin virallinen asuinpaikka. Se sijaitsee Stadsholmen, Gamla stan Tukholmassa. Vahdinvaihto on seremonia ja turistinähtävyys joka pidetään palatsin pihalla. 0,8 miljoonaa kävijää.

16. Ales Stones. Ales stenar on megalithic muistomerkki Skåne Etelä-Ruotsissa. Se on 67-metriä pitkä muodostettu 59 suurilta kivilta, jotka painavat enintään 1,8 tonnia.

17 Söderåsen Nature Res. Svalöv - 0,75.
18 Lund Cathedral - 0,70.
19 Dunkers Kulturhus Helsingborg - 0,65.
20 Scandinavium, Göteborg - 0,64.
21 Uppsalan tuomiokirkko - 0,60.
22 Gustavsvikin Vesipuisto, Örebro - 0,58.
23 Idre Fjäll, hiihto, Älvdalen - 0,56.
24 Ruotsin museo Tukholmassa - 0,54.
25 Kolmårdens Wildlife, Norrköping - 0,54.
26 Vemdalen / Klövsjö, hiihto, Härjedalenissa - 0,54.
27 Aqua Mera allas, Växjö - 0,54.
28 Mariebergsskogen kaupunginpuisto, Karlstad - 0,54.
29 Universeum Göteborg 0,52.

Minne matkustavat ruotsalaiset?

Tilastojen mukaan useimmin ruotsalaiset matkustavat alueille Länsi-Götanmaa, Tukholma, Skåne, Taalainmaa ja Hallianti.
Ulkomaan matkustaminen Ruotsalaiset usein valitsevat seuraavat maat Suomi, Espanja, Tanska, Saksa, Norja, Iso-Britannia, Italia ja Ranska (lueteltu matkojen määrän järjestyksessä).

Vuonna 2010 Ruotsin asukkaat olivat tehneet yli 10 miljoonaa ulkomaan matkoja (ilman liikematkoja ).

suomi

Main content:




Löydä meidät sosiaalisista verkostoista käyttämällä hashtagia #visitplus #visit_plus.



Me tiedämme, että meidän Suomen kieli on kaukana täydellisestä. Myös sivustolla voi olla vanhentunutta tietoa ja virheitä. Lähetä korjattu teksti ja virhekorjauksia sähköpostitse: fi4ru@yandex.ru. Tämä auttaa meitä parantamaan sivusto. Kiitos.



Varaa hotelli