Thaimaa

Monia pohjoismaiden asukkaita haluaa viettää lomansa maassa, jossa on lämmin ilmasto ja lämmin meri. Euroopassa on monia maita, joissa voi hyvin viettää aikaa kesällä. Mutta mikä maa valita lomapaikaksi talvella, keväällä tai syksyllä? On monia maita, joissa sää on mukava ympäri vuoden. Yksi suosituimmista maailman matkailumaista on Thaimaa. Thaimaassa turisteja odottaa lämmin ilmasto, monia mielenkiintoisia nähtävyyksiä ja kohtuulliset hinnat. Monia Suomen asukkaita saapuu Thaimaan lomalle ja pysyy siellä koko talvena.

Valmismatkoja Thaimaahan - Apollomatkat.

Yleistä tietoa

Thaimaa (Thaimaan kuningaskunta) sijaitsee Kaakkois-Aasiassa, Indokiinan niemimaan lounaisosassa ja Malaiji niemimaan pohjoisosassa. Thaimaan lähimmät naapurit ovat Kambodzha, Laos ja Vietnam (idässä), Myanmar (lännessä) ja Malesiassa (etelässä). Vuoteen 1939 maa oli tunnettu nimeltään Siam. Tarkista Thaimaan sijainti maailman matkailukohtien kartalta.

Buddha veistos Thaimaan vakituinen väkiluku on yli 70 miljoonaa ihmistä, joista suurin osa on etnisiä thaimaalaiset. Useimmat thaimaalaiset ovat buddhalaisia.
Thaimaan pituus pohjoisesta etelään on 1860 km. Thaimaan rantaviiva muodostaa kaksi merta: Andamaanienmeri (Malaiji niemimaan länsirannikko) ja Etelä-Kiinan meren Siaminlahti.

Andamaanienmeri kutsutaan arvokkain luonnon vara Thaimaassa. Maan parhaita lomakohteista sijaitsee täällä rannikolla: Phuket, Krabi, Ranong, Phang Nga, Trang.

Matkailu

Noin 30 miljoonaa ulkomaista matkailijoita vieraili Thaimaassa vuonna 2015. Monet viipyy täällä pitkään, koska ilmasto on suotuisa asumiseen, ja hinnat ovat paljon edullisempi kuin Euroopassa ja USA:ssa. Thaimaan pääkaupunki Bangkok on yksi suosituimmista turistikaupungeista maailmassa, Pariisin, Lontoon, New Yorkin ja Hong Kongin mukana.
Suosituimpia matkailukohteita Thaimaassa ovat Bangkok, Pattaya, Phuket ja Koh Samui.

Eniten turisteja tulee Thaimaahan Kiinasta, Malesiasta, Venäjältä, Japanista. Länsi-Euroopan maista eniten turisteja tulee Saksasta, Britanniasta ja Ranskasta. Paljon turisteja tulee Thaimaahan myös ja Yhdysvalloista. Noin 55% turisteja palaa Thaimaahan uudelleen.

Paras sää lomakohteissa Thaimaassa on joulukuusta maaliskuuhun. Tällä aikana Euroopan lomakohteissa on aika viileä. Tämä tekee Thaimaa erityisesti hyvänä paikkana viettää lomaa talvella. Monet eläkeläiset Euroopan maista viettävät talvi täällä.

Älä tee näin Thaimaassa

Thaimaa pidetään epäkohteliasta koskettaa jonkun pää, osoittaa ketään jalalla, osoittaa epäkunnioitusta kuninkaalle tai Buddhalle. Myös naisten ei saa koskea buddhalaisia munkkeja.

Ilmasto

Thaimaa on melko suuri maa ja ilmasto maan eri puolilla voi olla merkittävästi erilainen. Thaimaan keski- ja pohjoisosissa on kolme vuodenaikaa: kuiva ja viileä kausi joulukuusta maaliskuuhun, kuuma kausi maaliskuusta toukokuuhun ja sadekausi toukokuusta marraskuuhun. Samassa ilman lämpötilassa koko vuoden ajan on melko korkea.

Etelä-Thaimaan ilmasto (jossa sijaitsevat monet loma-alueet) on merkittävä erilainen.

  • Andamaanienmeri (Malakan niemimaan länsirannikko, Phuket, Krabi, Phi Phi saaret) eniten sataa toukokuusta lokakuuhun.
  • Siaminlahden saarilla (Koh Samui, Koh Phangan, Koh Tao) eniten sadepäiviä on syyskuusta joulukuuhun.
  • Pattaya lomakaupunki: - suurin sademäärä on toukokuussa, syyskuussa ja lokakuussa.

Useimmat turistit ovat samaa mieltä, että paras aika vetää loma Thaimaassa on joulukuusta maaliskuun - huhtikuun. Tällä hetkellä useimmissa maissa pohjoisella pallonpuoliskolla on kylmä sää, ja Thaimaassa on mahdollista nauttia hyvästä ilmastosta ja uimaan lämpimässä meressä.
Ihana uimaranta

Suosituimmat matkakohteet Thaimaassa

Bangkok

Bangkokin on Thaimaan pääkaupunki, yksi suosituimmista maailman matkailukaupungeista. Se on suurin kaupunki Thaimaassa. Kaupungissa on paljon nähtävyyksiä ja mielenkiintoisia paikkoja turisteille. Eniten turisteja tulee Bangkokiin Kiinasta, Indonesiasta, Euroopan maissa ja USA:sta. Monet ulkomaiset matkailijat vieraillee Bangkokin paitsi myös muilla alueilla Thaimaassa. Bangkokin kansainvälinen lentoasema on yksi suurimmista maailmassa.

Phuket saari

Phuket saari sijaitsee Thaimaan eteläosassa, Andamaanien meren länsirannikolla (Intian valtameri). Se on suurin saari ja suosituin matkailukohde Thaimaassa. Saaren pituus pohjoisesta etelään on noin 50 kilometriä, leveys 21 kilometriä asti. Useimmat uimarannat sijaitsevat saaren länsi- ja etelärannikolla. Phuket saaren lähellä on monta muita, pienempiä sareja. Sadekausi on toukokuusta lokakuuhun. Saarella on kaksi siltaa mantereen. Phuket saarella on kansainvälinen lentokenttä.

Koh Samui

Koh Samui saari sijaitsee Siam-lahdella. Se on toiseksi suurin saari Thaimaassa. Saari sijaitsee etäisyydellä noin 700 kilometriä Bangkokista ja 40 km mantereen rannikosta. Sadekausi ulottuu toukokuusta joulukuuhun (eniten sataa lokakuussa, marraskuussa ja joulukuussa). Saarella on useita hyviä uimarantoja . Koh Samui saarella on lentokenttä ja lauttayhteys mantereelle.

Pattaya

Pattaya kaupunki sijaitsee kaakkois- Thaimaassa, Siam-lahden itärannikolla, etäisyydellä noin 165 km Bangkokista. Tämä on suosituin lomakaupunki Manner Thaimaassa. Eneten sadetta on toukokuussa, syyskuussa ja lokakuussa. Kuiva kausi kestää joulukuusta maaliskuuhun. Suuri osa rannikosta ovat uimarantoja. Uimarannoilla kaupungin keskustassa (Central beach ja Jomtien Beach) on paljon turisteja ,vesi ei ole todella puhdas. Uskotaan, että parhaat hiekkarannat sijaitsevat Koh Lan saarella. Kaupungin Pattaya lähellä on paljon mielenkiintoisia paikkoja turisteille. Pattaya kaupungissa on bussiyhteys Bangkokiin.

Valitettavasti monet uimarannat Thaimaassa ei ole varustettu hyvin (koppi vaihtaa vaateet, suihku, wc, roskalaatikko).

Liity matkailun ryhmäämme Facebookissa seurata uutisia, keskustella aiheista, ja kommentteja. Roskapostittajien aktiivisuuden vuoksi kommenttien julkaiseminen väliaikaisesti lopetettu (rekisteröimättömille käyttäjille). (#visitplus #visit_plus).





Me tiedämme, että meidän Suomen kieli on kaukana täydellisestä. Myös sivustolla voi olla vanhentunutta tietoa ja virheitä. Lähetä korjattu teksti ja virhekorjauksia sähköpostitse: fi4ru@yandex.ru. Tämä auttaa meitä parantamaan sivusto. Kiitos.



Varaa hotelli

Saadaksesi lisätietoja käytä hakukone vasemmalla.
Kysy kysymyksiä sivuston foorumilta.
Jos olet tehnyt mielenkiintoinen matkan, kerro kokemuksesta blogissasi.

Theme by Danetsoft and Danang Probo Sayekti inspired by Maksimer.